torstai 14. elokuuta 2014

Hieno on fiksu kana

Hieno on ihan omanlaisensa persoona. Se on esimerkiksi iltauninen, kuten Kaisa-kana toisessa parvessa. Meillä oli Alho-parvi kantokanoina eli ulkoaitaukseen ei päässyt suoraan tämän parven kanalaosasta. Ne piti siis kantaa tai kävelyttää aitaukseen ja takaisin. Eräänä iltana Hieno näkyikin kamerasta istuvan orrella, vaikka kanojen piti olla ulkona. Se oli lentänyt aidan yli ja tepastellut itse kanalaam.

Hieno on paitsi hieno, myös fiksu
Alla video, kun Alho-parvi on tepsuttelemassa päiväaitauksesta takaisin kanalaan.


Klikkaa kuvaa katsoaksesi video

perjantai 8. elokuuta 2014

Eläimellisesti asuntomessuilla

Kävimme Jyväskylän asuntomessuilla heinäkuun lopussa yhtenä hellepäivänä. Meno oli leppoisaa, eikä kohteissa ollut ruuhkaa.  Hellepäivä sopi yllätyksekseni kaikin puolin erittäin hyvin vierailuajankohdaksi.

Asuntomessuilla oli paljon jyväskyläläisten Kari Alosen ja hänen poikansa Samuli Alosen töitä (DesingAlonen->). Taiteilijoina aivan loistavia. Kaupunki oli panostanut mm. sähkönjakokaappeihin ja penkkeihin. Seuraavassa on eläimellistä menoa messuilta. Joukkoon on sujahtanut mausteeksi yksi pihan hirvitys ja yksi sisäkuva lastenhuonneesta.


Rautakukko, taiteilija tuntematon

Kari Alosen työ (muistaakseni)

Kekomuurahainen, taiteilija tuntematon

Ihastuttava sähkönjakokaappi

"Kurkistus" Kari Alonen
Tuo kurki oli todella hieno. Haluaa tuollaisen, mutta kanan 60-vuotislahjaksi.

Kyytöt hoitavat rantakaisteletta, kuva siis ihan live lehmistä yhden kohteen takapihalta.

Piha jatkuu vielä hiekkakentällä vasemmalla. Pihahirvitys.

"Coutrybirds" Kari Alonen

Hevoset, taiteilija joku konepajamies

Puiston penkki voi olla näin ihastuttava

Kari Alosen työ, suuria hirviä voi ihastella Jyväskylän matkakeskuksen edessä

Suihkulähteen ankka

Hyppäävä koira, muistaakseni joku naistaiteilija

Koira / kettu

Seinämaalaus

Lintupuiston asukki

Linnunpönttö

Puistomuuntaja

Jämsän AO:ssa opiskelleen työ

Pöytäliinasta, AO

Ötökät, AO

Lastenhuoneen nurkka

Avainpidike

Messukoira, johon tutustuttiin jo viime kesän tutustumiskierroksella

Missäköhän se oma polkupyörä oikein olikaan?
Tulimme asuntomessuille jo vähän ennen porttien aukeamista. Lähtiessä olikin yllätys, kun polkupyöriä oli ilmestynyt satamäärin ja paikka näytti aivan erilaiselta kuin tullessa.

tiistai 5. elokuuta 2014

Kukkotappelu

Alhoille tehtiin oma aitaus tuohimutkalaisten viereen. Ensimmäisenä päivänä 23.7.2014, kun olivat vierekkäin, niin pojjaat Unto ja Aksu-kukko ottivat vähän nokkapokkaa. Tunnin verran sitä helteessä jaksoivat. Seuraavina päivinä kerran vähän nokittelivat, mutta silloin ei tainnut tulle edes yhtä osumaa kummallekaan. Alla kukkotappelu-video.

video

Aksu on pienempi ja selkeästi Unto otti ykkösaseman. Muutama päivä Aksu oli "turpa ruvella", mutta hyvin se parani. Untolla oli huomattavasti vähempi rupea.
Unton heltta selvisi vähäisin vaurioin, Kaisa-kana takana munimassa

Aksu heltta ruvella tappelusta ja Mirkku-kana