sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Alho-rouvat palasivat lomilta

Meidän Alho-rouvat lopettivat munimisen marraskuun puolivälissä ja olivat kaksi kuukautta munimatta. Alhot ovat enemmän lintuja. Niillä varmaan geenit kertovat, ettei sitä voi tipuja hautoa keskellä talveä, joten mitä sitä munimaankaan. Mirkulla oli tuossa joulunaikana sulkasato eli siksi se piti munintataukoa. Viime sunnuntaina 18.1.2015 munivat taas ensimmäisen munan ja viikon aikana tuli neljä munaa. Eli ihan hyvin.

Kuka ihmettelee ketäkin? Alholan ikkuna oikean puoleisin.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Perusta pienkanala -kurssi huhtikuussa

Jaakkiman kristillinen opisto järjestää 24-25.4.2015 pienkanalan perustamisesta kurssin.
Ilmoitus kokonaisuudessaan ->

Ajankohta on sopivasti kesänkorvilla, eikä se ole hinnallakaan pilattu. Viime vuotisesta kurssista voi lukea Susannan työhuone -blogi: Kanakurssin antia -> Tosin Susanna vähän "masentui" vaativuudesta. Ei se ihan nyt niin kamalaa ole. :)

Mutta tuollainen kurssi on hyvä, vaikka kanala jo olisikin. Itsekin voisin osallistua. Kyllä sieltä uutta tietoa tulisi kanalan pitoon.

Klikkaa kuvaa lukeaksesi koko ilmoitus

maanantai 12. tammikuuta 2015

Automaattinen kanaluukku

Jatketaan kanalan teollisesta internetistä. Ensi kesän toive ehkä olisi kanaluukku, jonka voisi ohjata internetistä. Se oli jo rakenteilla, mutta jäi kaiken keskellä. 

Automaattisen kanaluukun toteutus ei ole mitenkään edes kovin monimutkaista tai kallista. Mies väsää sellaisen ihan helposti. Sen sijaan se, että luukku laskisi koska kaikki kanat ja kukko ovat sisällä ja sulkisi automaattisesti luukun, on jo haasteellisempaa. Vielä hankalampaa on automatisoida se, että miten kanat ajetaan laitumelta sisään. Kesällä kun voivat kukkua vaikka läpi yön ulkona, kun on valoisaa ja lämmintä. Lähinnä se automaattiluukku kävisi aamulla luukun aukaisuun. Tosin ennen kuin saadaan varmistettua, että kanahaukka ei ole maisemissa, niin ei voi kanat olla kuin verkotetussa ulkotarhassa.

Automaattisia kanalan luukun aukaisijoita verkkokaupassa:
Automaattisen kanaluukun tarvikkeita verkkokaupassa ->

torstai 8. tammikuuta 2015

Muna on terveystuote


Lisäaineetonta kananmunaa voidaan pitää jopa terveystuotteena. Meidän kananmunat ovat siis ihan superfoodia.

Kuohkea munakas on kevyt, mutta proteiinipitoinen aamiainen tai lounas. Yksi muna sisältää vain noin 80 kcal energiaa. Kananmunassa on noin 6 grammaa hyvänlaatuista rasvaa, sillä rasvahapot ovat osaksi tyydyttymättömiä. Kananmunat ovat hyvä proteiinin lähde, mikä edesauttaa kylläisyyden tunnetta.

Iltasanomat 8.1.2015 Munakas on kevyt proteiinipommi! ->




perjantai 2. tammikuuta 2015

Hienon pyrstölämmitin (video)

Ensi viikolle on luvattu jopa -26°C, joten mies asensi Hieno-kanalle pyrstönlämmittimen. Hieno, Mirkku ja Väinö-kukko nukkuvat näillä orsilla. Laku-kana nuorikkoineen on omalla puolellaan.



Hieno-kana ja pyrstölämmitin päällä, punainen valo palaa
Hieno-kana pysyy salongin puolella, vaikka rahvaan puolelle olisi tuotu ruokakuppi. Mirkku sen sijaan tulee kuin kilpajuoksija toisellekin puolelle, kun ruuasta on kyse. Väinö-kukollekin kelpaa. Vaan Hieno-kana säilyttää ylpeytensä.

video


Nuoret kanat vierailevat aina toisinaan salongin puolella. Hieno pitää kuitenkin järjestystä salongissa ja aina välillä nuoret kanat saavat tuntea sen nokkaisuna päälaessaan.